ALHAINEN FERRITIINI – KÄRSITKÖ SINKOILEVAN RUUHKAVUOSI-NAISEN SYNDROOMASTA?

JAAN PYYNNÖSTÄ VALOVOIMAN AKATEMIASTA YHDEN LISÄRAVINNE-KIRJOITUKSENI:

Te naiset ette usko miten suuri osa asiakkaistani kärsii tästä syndroomasta. Olen itse ”diagnosoinut” tämän oireyhtymän, jossa yhdistävinä tekijöinä löytyy: (en siis oikeasti diagnosoi vaan kerään yhteen valmentamieni naisten toimintamalleja)  

  • Alhainen ferritiini, aivan liian korkea suoritustaso, vaikeuksia tunnistaa omia tarpeitaan ja asettaa terveitä rajoja ja huolehtia omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista.

Sinkoileva nainen

  • Sinkoileva nainen on kiinnostunut terveistä elämäntavoista ja erilaisista ruokavalioista, mutta toimii itsensä syyllistämisen ja suorittamisen kautta. Näin jokainen hyvää tekevä muutos kääntyy negatiiviseksi ja lisää kehon epänormaalia kulutusta. 
  • Sinkoilevalla naisella ei ole aikaa eikä ”tarvetta” levätä ja palautua.  
  • Hän myös usein nukkuu erittäin huonosti. 
  • Sinkoileva nainen on usein ollut ”kestolaihduttaja” muutaman vuosikymmenen ajan. 
  • Tilanne on johtanut siihen, että liiallisen sisäisen ja ulkoisen rasituksen myötä, oma keho ja paino ei ole enää hallittavissa, josta sinkoileva nainen kärsii syyllisyyttä ja itseinhoa. 
  • Hän asettaa työn ja perheen oman itsensä edelle ja vaikuttaa olevan kiltti ja ihana ihminen. 
  • Syvällä sisimmässä hän kuitenkin voi tuntea pidälteltyä aggressiivisuutta , vihaa ja urhiutta kantamastaan aivan liian suuresta vastuusta ja taakasta. Tämä saattaa purkautua lähimmissä ihmissuhteissa ja perheen sisällä, mistä sinkoileva nainen tuntee huonoutta ja jälleen suurta syyllisyyttä. 

Oireyhtymään usein kuuluva alhainen varastoraudan eli ferritiinin taso aiheuttaa laajan kirjon erilaisia oireita ja vaikuttaa merkittävästi naisen elämänlaatuun. 

Jatkuva väsymys, heikotus, hengästyminen, päänsäryt, huonokuntoiset kynnet, ärtymys, tunne-epätasapaino, hiusten lähtö, epänormaali rasvan kerääntyminen ovat tyypillisimpiä ongelmia.

Osa oireista johtuu kilpirauhasen toiminnallisista häiriöistä. 

  • Kilpirauhanen reagoi alentuneeseen ferritiinitasoon vähentämällä omaa aktiivisuuttaan.
  • Kilpirauhanen reagoi myös liian korkeaan stressi-ja suoritustasoon sekä liian vähäisiin hiilihydraatteihin ja energiansaantiin. 
  • Kiireessä elämää paikkaavat ylimääräinen napostelu ja ravinnetyhjät hiilihydraatit.
  • Huomaathan, että kilpirauhanen on tärkein rasva-aineenvaihduntaa ja energisyyttä säätelevä elin.

Ferritiini – varastorauta

  • Naisilla normaali varastorauta on 150, alle 30 arvot kertovat jo isoista vaikutuksista elämänlaatuun. 
  • Kun varastorauta on alhaalla, rauta katoaa lihaksien MYOglobiinista. Myoglobiinin työ on taata lihasten hapensaanti. 
  • Veren punasolujen HEMOglobiini voi olla samaan aikaan täysin normaali. 
  • Raudan puutteen syiksi nimetään usein runsaat kuukautiset , pureutumatta lainkaan juurisyyhyn, miksi kuukautisvuoto on liian runsasta elimistölle. 
  • Naisen ei ole tarkoitus vuotaa niin paljon verta, että siitä syntyy raudanpuutetta eli hengenvaara elimistölle. 
  • Muiksi syiksi luetaan on raudan imeytymättömyys, tulehdukset, ja mm suoliston heikko kunto. 

Nämä kaikki löytyvät sinkoilevalta ruuhkavuosinaiselta. 

RAUTATOKSISUUS JA OKSIDATIIVINEN STRESSI

Hyvien rautavalmisteiden kohdalla ongelmaksi usein nousee lisääntyvä kuukautisvuoto, jolloin keho vastaanottaa liikaa rautaa osaamatta tehdä sille yhtään mitään. Tällöin rautavalmiste ei pysty nostamaan varastoraudan tasoa.

Onneksi keho osaa poistaa näin tätä ns. vapaata rautaa runsaan vuodon mukana. Jos elimistö ei pysty käyttämään rautaa hyväkseen, se voi kerääntyä mm verisuoniin, aivoihin ja  sisäelimiin haitallisesti ja aiheuttaa näin erilaisia sairauksia ja solujen vanhentumista. Rautatoksisuudessa, rautametabolian puuttuessa elimistössä vapaana oleva rauta aiheuttaa merkittävästi oksidatiivista stressiä.

Oravanpyörä on siis aikalailla valmis. Meillä on kehossa ylimääräistä rautaa, joka aiheuttaa oksidatiivista stressiä ja sen lisäksi kärsimme varastoraudan puutteesta.

Oksidatiivinen stressi

  • heikentää palautumista, johtaa soluvaurioihin, lisää sairastumisriskiä ja tulehduksia sekä nopeuttaa biologista vanhenemista.

Vahvojen rautavalmisteiden syömistä ei suositella ilman selvää syytä eli rauta-arvojen mittaaminen kannattaa. 

RAUTAPROTOKOLLA

Yhdistämällä laadukas rauta muiden mineraalien ja vitamiinien tankkaukseen, syntyy kehossa tila jolloin ferritiiniarvojen on mahdollista korjautua.

GREAT EARTH RAUTA, JOSSA KUPARI ON VALMIINA: https://freetox.fi/tuote/great-earth-rauta-25-mg-100tbl/ 

GREAT EARTH MULTIMINERALS: https://freetox.fi/tuote/great-earth-multi-mineral-60-tbl/  

 


Annostusohjeet:

GREATH EARTH RAUTA OHJEEN MUKAAAN.

Ilta:

  • Jos sinulla on Shindelen mineraalijauhetta tai GE magnesium ota ne  viimeisenä ennen nukkumaanmenoa.
  • Solgar 5-htp 1 kapseli vuorokaudessa. Ota tuote ennen nukkumaanmenoa. Jos kärsit alentuneen serotiniinin oireista voit ottaa tuotetta kaksi kapselia päivässä. Kysy lisää valmennusryhmässä. 

5HTP valmisteita ei saa käyttää yhdessä masennuslääkkeiden kanssa.