Kurkuma

Kurkuma

Kurkuma on inkiväärikasveihin kuuluva, vahvan makuinen ja voimakasta oranssinkeltaista pigmenttiä sisältävä kasvi. Maustekäytön lisäksi kurkumaa on käytetty intialaisessa ayurvedassa lääkekasvina jo vuosituhansien ajan. Kurkumalla on hoidettu mm. muistia, tulehduksia, kuumetta, ruuansulatusta sekä käytetty elimistön puhdistamiseen. Kurkumaa käytetään myös luonnollisena kipulääkkeenä sekä niveloireiden ja niihin liittyvien kipujen hoidossa. Tästä johtuen sitä löytyy useasta nivelvalmisteesta.

Antioksidanttisten ja tulehdusta hillitsevien ominaisuuksien lisäksi kurkumalla on karsinogeeneja tuhoavia ominaisuuksia. Vaikka lisätutkimusta tarvitaan, jo nyt on saatu tuloksia, joissa kurkuman käyttö saattaa heikentää syöpäsolujen etenemistä ja kasvua yhdessä sytostaattihoitojen kanssa haima- ja rintasyöpäpotilaiden kohdalla.

Kurkuman vaikutukset perustuvat pitkälti sen sisältämään antioksidanttiin kurkumiiniin, jonka vaikutuksia kurkuman sisältämistä aineista on myös tutkittu eniten. Kurkumiinin lisäksi kurkuma sisältää myös mm. erilaisia eteerisiä öljyjä. Kurkumiinin terveelliset ominaisuudet aktivoituvat parhaiten rasvan ja mustapippurin sisältämän piperiinin kanssa yhdessä nautittuna. Kurkuma sopiikin hyvin mausteeksi erilaisiin pata- ja curryruokiin sekä kasvissosekeittoihin. Perinteisesti kurkumaa on nautittu myös kuumana juomana ja siitä valmistetaan yhä nykyäänkin maitopohjaista golden milk juomaa tai teetä. Smoothieen kurkuma sopii maltillisesti annosteltuna. Kurkumaa voi hyödyntää myös kosmetiikassa.

Foodin Kurkumajauhe Luomu 100g

4,95  3,95 

Puhdas ja aito 100% luomukurkumajauhe!

Lue Lisää

 

Puhdas+ Optimised Curcumin 500mg 60 vegekaps

29,90 

Voi pyhä jysäys näitä Puhdas+ tuotteita! Aivan super kurkumiini! Tutustukaapa!

Lue Lisää