PARAS MARRASKUU IKINÄ

Minulle itselleni marraskuu on se kaikkein vaikein kuukausi. Vaikka iloa ja hyvää oloa on elämässäni isosti, marraskuu ei ole yleensä antanut minulle mahdollisuutta näitä huomata.

Tunnun supistuvan pieneksi ja alivireinen lamaantuneisuus valtaa elämän. Sen verran olen jo viisastunut, etten enää tavoittele ylivirettä. Tavoittelen hyvää ja luontaista viereystilaa ja sietoikkunaa.

Sitä tilaa jossa pystyn hengittämään helposti, näen ympäröivän maailman, haistan ja maistan, tunnen ja pystyn iloitsemaan, vaikka maailma ympärilläni tuntuisi harmaalta.

Minulla on ympärilläni ihania ja kauniita ihmisiä.

Yksi heistä on Luontoyhteysohjaaja Eveliina Kosunen, joka on tehnyt meille pitkään työharjoittelua. Me ollaan Freetoxissa tälläinen ihana toipuvien onnellisten perhe.  Kaikilla on ollut elämässään paljon liikaa. 

Me jokainen olemme ottaneet itse onnellisuudestamme vastuun ja aloittaneet parantumisen polun. Eveliinalle luonto on ollut yksi tärkeistä elementeistä. Tässä marraskuussa minä saan tukea ja inspiraatiota häneltä.

En aio antaa supistumiselle periksi, vaan lähden onnellisena mukaan Eveliinan PARAS MARRASKUU – HAASTEESEEN! 

Tulossa on erilaisia harjoituksia, reseptejä ja yhteyttä toisiimme, mutta me aloitamme näin:

-Haasteeseen lähtijän tulee sitoutua ulkoilemaan lempeästi luonnossa 30 minuuttia joka päivä.

-Kysymys ei ole nyt treenaamisesta ja hikiliikunnasta vaan lempeästä liikkeestä.

-Kyse on luonnossa oleilusta, hengittämisestä, laajentumisesta ja luontoyhteydestä.

-Ulos tulee lähteä joka päivä ja siellä pitää olla vähintää 30 minuuttia. 

-Jos olet kiireinen ihminen, voit jakaa ajan kahteen 15 minuutin pätkään.

-Ulkona on hyvä hengittää syvään ja pyrkiä aistimaan ympäristöä mahdollisimman laajasti, avata rintakehää ja hengittää.

Eveliinan sanoin: 

”Masentava marraskuu, harmaata ja synkkää. Vai voitko nähdä jotain kaunistakin marraskuussa? Miten sinä siellä voit? Onko marraskuu pelkkää pimeyttä ja vesisadetta vai tunnetko ne energiat mitkä täällä puhaltaa?

Kiitos miehen heittämän marraskuun lenkkihaasteen, olen tutustunut aivan uudenlaiseen marraskuuhun. Lenkkihaaste on saanut minut myös liikkeelle fyysisesti joka päivä. Juuri sitä minun kehoni tarvitsee. Lempeää liikettä joka päivä ja raitista ilmaa.

Kun katson ulos ikkunasta, näen harmauden. Kun menen itse ulos, huomaan harmauden olevan harhaa, luonto on aina kaunis ja kirkas. Syksyssä pienetkin pääsevät loistamaan kun kaikki muu vihreys on talvilevolla ja kun pysähtyy kuuntelemaan, voi huomata puiden olevan täynnä lintuja syksypuuhissaan.

Sadettakin olen alkanut ajatella toisin. Luonto kaipaa vettä, joten antaa tulla vaan. Metsässä nostan kasvot taivasta kohti ja annan sadepisaroiden kastella.

Tunnen raikkaan veden kasvoilla, haistan tuulen, hengitän, katson ja huomaan näkeväni paljon kauniita pieniä asioita, jotka loistavat nyt kuin timantit 💎 sillä ne eivät enää huku kaiken muun alle.

Halaan puuta ja hengitän, olen onnellinen 💕 Kävelyn jälkeen sydän sykkii, olen elossa ❤️” 

LIITY MUKAAN FREETOX-RYHMÄÄN INSPIROITUMAAN

KATSO ALTA HAASTEESEEN KUULUVA HENGITYSHARJOITUS