Stressioireet ja kokemukseni Harmonia KSM66 tuotteesta

KSM66 I’M IN LOVE! 

Onko sinä koskaan kärsinyt stressistä? Uupumuksesta, huonoista öitä, haluttomuudesta, painon kerääntymisestä, pinnan katkemisesta, epätoivon ja riittämättömyyden tunteesta? Minä olen. Siksi kerronkin kokemuksestani Harmonia KSM66 tuotteesta. Minun kokemukseni on nimittäin ollut absoluuttisen huikea. Olen saanut avun stressin aiheuttamiin fyysisiin sekä minun kohdalla myös emotionaalisiin oireisiin. 

Tänään juttelin oman kovimman terveysguruni Kirsi Sarimaan kanssa, ja hän jakoi täysin minun kokemukseni.  Ainoa ashwagandha joka todella toimii. Olen hämmentynyt tästä kokemuksesta. Pitää välillä nipistää itseäni. Olen nimittäin jo pidemmän aikaa ”pyytänyt apua” tuolta jostain. Olen pyytänyt saisin OMAN ITSENI burn outin jälijiltä kokonaan takaisin.

Muistin nimittäin hämärästi miltä entinen minä tuntui. Silloin minulla oli aina energiaa, nauroin aina ja elämä tuntui hyvin kevyeltä. Muistin vielä miltä tuntui kun aivot toimivat kuin partaveitsi. Muistin myös sen kun maailma ja oma pää ei tuntunut sumuiselta. Silloin kun aloitettuani asioita vein ne ennätystahtia ja parhaalla mahdollisella tavalla loppuun. 

Muistin entisen inspiraation ja innostuksen määrän. Toivoin takaisin myös omaa kehoani. Sitä joka oli tosi vahva ja pystyi tekemään mitä vain. Se keho, johon ei vyötärölle tarttunut ylimääräisiä eikä ollut koskaan väsynyt sellaisella perustavaa laatua olevalla tavalla. Niin ettei vain pysty. Väsynyt keho oli minulle ihan uusi tuttavuus.

Vahvassa ja hyvinvoivassa kehossa asui silloin lempeä ja pitkäpinnainen mieli, joka oli aina positiivinen. Positiivisuus ei kadonnut, kuten ehkä olette huomanneet. Minun mieleni on aina positiivinen ja kääntää mustimmankin asian oppitunniksi. Jokin tuttu tunne on silti puuttunut burn outin jälkeen. Virtaava ilo ja innokas elämän odottaminen. Olen ollut välillä ärtynyt, kiukkuinen ja epäuskoinen, en lainkaan minä. Uupumus on ollut liian suurta.

Nukuttavakin on nyt ollut pitkiä öitä. Silloin ennen pärjäsin hyvin viiden kuuden tunnin tasaisilla unillani ja olin elämäni kunnossa. Unenlaatu on ollut välillä mitä sattuu ja nukahtaminen vienyt liian kauan. Tutuiksi ovat tulleet myös yölliset heräämiset ja unen etsimisen vaikeus.

Minun stressitasani oli liian hurja hyvin pitkään. Niin hurja että tukka tippui päästä. Stressihormoni kortisoli hakkasi huippulukemissa yötä päivää monta vuotta. Sen kanssa vielä pärjäsin. Pystyin ohittamaan ja väistelemään sen aiheuttamia oireita ravinnon ja lisäravinteiden avulla. Ajattelin että hanskaan tämän, niinhän minä viiden lapsen äitinä, hanskaisin aina ihan kaiken.

Ennenkuin burn out iski. Jatkuva stressitila oli pitänyt stressihormoni kortisolin tasot jatkuvasti koholla liian pitkään. Yhden hormonin olessa epätasapainossa KAIKKI kehon hormonit ovat epätasapainossa, insuliini, leptiini, sukupuolihormonit, kilpirauhashormonit, you name it, koko paketti. Tämä hormonien sekasotku johti minun kohdallani siihen, että kortisolintuotanto loppui, lisämunuaiseni uupuivat. Sitten en enää pystynyt, ei mitään. Kaksi kuukautta vien sängyssä.

Kaksi vuotta olen käyttänyt toipumiseen. Tätä en olisi koskaan uskonut. Minähän olin se viiden lapsen superäiti, joka jaksoi, taipui ja toipui kaikesta tuosta vaan.Kaksi vuotta tämä on minulta vienyt.

En ole osannut samoja asioita läpi käyville autettamilleni ihmisille osannut kertoa kuinka kauan oikea toipuminen hormonisekamelskan aiheuttamasta uupumuksesta kestää. Osasin kyllä auttaa ruokavalion ja lisäravinteiden avulla pääsemään akuuttioireiden ylitse. Mutta kysymykseen, koska he oikeasti toipusivat en osannut vastata. ”En tiedä kun en itsekään ole entiseni, vieläkään. Keho reagoi pieneenkin stressiin katastrofaalisesti, ja pakottaa lepäämään.”, on ollut normaali vastaukseni.

Mutta jospa viimein asiaan. Vastaukseen joka jälleen kerran tuotiin syliini kun sitä vähiten odotin. ”Haluaisitko testata tuotetta joka on ollut naapurimaan Ruotsin myydyin luontaistuote 52 viikkoa peräjälkeen sen tultua markkinoille?” Tuote joka ei paranna sinua ihmeellisistä sairauksista, vaan tasapainottaa niiden juurisyyn, stressin aiheuttamat keholliset ja emotionaaliset oireet ja hormonitoimintasi.

Tuote josta on tehty 18 kliinistä, placebo-kontrolloitua kaksoissokkotutkimusta.

Tuote jolla on yhdeksän EU:n Elintarviketurvallisuusviraston sallimaa terveysväitettä:

-Helpottaa stressiä

-Auttaa ylläpitämään psyykkistä ja fyysistä suorituskykyä

-Edistää emotionaalista tasapainoa

-Tukee nukahtamista

-Edistää rentoutumista

-Tukee palautumista

-Tukee jaksamista

-Tukee seksuaalienergiaa ja -toimintoja

-Tukee lihasmassan kasvua

(Minä lisäsin oman ihmiskokeeni kautta omaan listaani, 

-Auttaa pudottamaan luonnolisesti painoa)

Linkki tuotteeseen:

https://freetox.fi/tuote/harmonia-ksm66-ashwagandhakapselit-120kpl/

Halusinko testata? Minä, joka sanon aina stressin olevan ehdottomasti länsimaisen ihmisen suurin terveyshaaste. 

Minun testijaksoani ei ollut kestänyt edes kuukauttakaan, kun aloin aistimaan itsessäni jotain aivan uutta ja kuitenkin jotain niin tuttua.

-Minä olen taas minä. 

-Kykenevä, pirteä, iloinen ja jaksava.

-Tasapaino, tuon kummallinen täyttymystä tuova tunne! Kehollinen ja emotionaalinen tasapaino.

-Emotionaaliset oireet ärtymyksestä kiukkuisuuteen ovat loistaneet poissaolollaan. 

-Herään aamulla pirteänä  ja hyvällä mielellä kuin peipponen vaikka olisin nukkunut lyhyemmänkin yön! 

Ja nyt on kuulkaa vuoden pimein aika!

-En tarvitse aamuisin kahvia saadakseni kortisolin eli inspiraation virtaamaan tasapainoisena. 

Ennen kahvi oli mielessä ensimmäisenä, nyt sen vuoro on kun muistan sen kaikkien inspiroivien ajatusten ja puuhien jälkeen.

-Kerroin testaamisen aloittavalle ystävälleni, että tässä se on.

MINULLA ON VALOT PÄÄLLÄ!

Harmonia KSM66® on uudenajan ravintolisä, jonka vaikuttava aine on Harmonia KSM66:n sisältämä patentoitu, täyden spektrin ashwagandha (Withania somnifera), joka normalisoi ja tasapainottaa hormonitoimintaa ja harmonisoi kehon toimintoja. Tämä tuote voi helpottaa stressin tunnetta ja oireita jo 2 viikossa. Minä olen elävä esimerkki tästä!

Normaalisti tuote sopii kaikille, ja sen teho alkaa tuntua toisilla nopeammin ja toisille sitten hitaammin. Jos tuntuu, että jokin oire tai taikka tunne menee ylösalaisin, taikka pahenee, kannattaa kokeilla tuoreesta inkivääristä haudutettua teetä (inkivääriä hautumaan kuumaan veteen) kahden viikon ajan ainakin aamuisin. Tuote kannattaa jättää kuurin ajaksi tauolle.

Inkivääri auttaa purkamaan ”amaa” eli kuonaa järjestelmästäsi (henkinen/fyysinen), joka heikentää kehon mahdollisuutta hyödyntää tuotetta. Inkivääri helpottaa prosessia kuonan purkamisessa. Itse tulin aluksi tietoisemmaksi omista stressi ja tunnepuolen oireista muutamaksi päiväksi, kunnes vaikutus alkoi minussa kunnolla tuntumaan.

Täytyy myös muistaa, että paras lopputulos tulee, jos myös ravintopuoli on kunnossa. Hormonit ja sinä tarvitsette tasapainotukseen mm.rasvoja ja ravinnetiheää ruokaa❤️.

Toivon niin, että tuote toisi kaikiella apua, niinkuin se minulle tuonut! Valot on päällä ja hormonitoiminta tasapainossa. Rakastan tätä emotionaalista rauhaa😍!

 

Alla linkkejä tutkimuksiin:

STRESSIN, LEVOTTOMUUDEN JA

ALAKULOISUUDEN LIEVITTYMINEN (2012)

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3573577/

LISÄÄNTYNYT SEKSUAALINEN HALUKKUUS, TOIMINTAKYKY JA TESTOSTERONIPITOISUUS (2013)

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3863556/

KUNNON SEKÄ FYYSISEN JA PSYYKKISEN TERVEYDEN KOHOAMINEN (2015)

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4687242/

PAREMPI LIHASTEN KASVU JA VOIMA, RASVAKUDOKSEN VÄHENTYMINEN (2015)

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4658772/

NAISEN LISÄÄNTYNYT SEKSUAALINEN HALUKKUUS JA TOIMINTAKYKY (2015)

https://www.hindawi.com/journals/bmri/2015/284154/

STRESSIN LIEVITTYMINEN JA PAINON PUTOAMINEN (2017)

https://journals.sagepub.com/…/abs/10.1177/2156587216641830…&

PAREMPI MUISTI JA KESKITTYMISKYKY (2017)

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28471731

VAIKUTUS KILPIRAUHASEN TOIMINTAAN (2017)

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28829155

Harmonia KSM66® Ashwagandhakapselit 120kpl

25,50  22,90 

Hei ihanuus! Oletko kärsinyt stressistä ja sen aiheuttamista emotionaalisista taikka fyysistä oireista?

Painonpudotus taikka energiatasojen kohottaminen ei voi onnistua pitkittyneen stressin ja sen luomien epätasapainotilojen kanssa. Stressi väsyttää ja lihottaa.

Täysin ainutlaatuinen patentoitu täysspektrinen ashwagandha-valmiste, josta on tehty 18 kliinistä placebokontrolloitua kaksoissokkotutkimusta. Älä sekoita tätä tuotetta mihinkään aiemmin testaamaasi ashwagandha-valmisteeseen.

Lue Lisää